sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Hedelmää, että oksat pois.

Kävipä sitten niin, että rakas Jalastarini ei jaksanutkaan kannatella kaikkia pienokaisiaan, vaan oksa otti ja katkesi.

Vielä perjantaiaamuna töihin lähtiessäni katselin, että yksi haara olisi tuennan tarpeessa, aikaa ei kuitenkaan ollut tuhlattavaksi, ja päädyin tekemään tuennan töistä palatessani. Silloin oli kuitenkin jo myöhäistä.

Yritin ensiapuna liittää taittuneen oksan, jotta saisin siinä olevat raakileet jotenkuten kypsymään, nämä kun eivät raakana oikein millekkään maistu. Liitin taittuneen oksan teipillä ja tuin sen kukkakepillä.


Hätäratkaisuliitos
Kahden päivän tarkastelun jälkeen ratkaisu ei kuitenkaan tuntunut toimivan, syitä oli kai katkennut liialti, eikä ravinteet päässeet etenemään.

Ei hätä ole tämän näköinen, ajattelin. Päätin katkaista oksan, kuoria leikoksen yläpuolelta oksan vihreän kuoren pois ja sijoittaa oksan viiden litran astiaan imemään energiaa puutarhan kesän muodossa.


Reppana ;'(

Saa nähdä miten miehen käy. En välttämättä usko tämänkään ratkaisun tuottavan tulosta, mutta kun rakkaimmista on kyse, ei yrittänyttä laiteta.

Maistoin muuten yhden kypsyneen hedelmän kyseisestä puusta, ja olin positiivisesti yllättynyt. Olin olettanut lajikkeen olevan miedomman makuinen, vaikka eihän tämä mikään supervahva ollut, mutta kyllä se sellaisenaan sai minut juomaan maitoa. Tulisuus oli turruttava, ja hedelmä raikkaan paprikainen. Juuri sopiva sellaisenaan lisukkeena syötäväksi, just the way I like it.


Tuohon edelliseen valopostaukseen liittyen mainittakoon, että tulin hankkineeksi nuo Motonetin 36wattiset eslit Artcoihin. Muutamat ilmanvaihtoreiät jouduin kupuihin tekemään, sen verran ne tuntuivat lämpenevän. Valotehoa näyttäisi silmämääräisesti riittävän, ja tuo spektrikin näyttäisi olevan hyvin lähellä ikkunasta tulevan valon värilämpöä, vaikkakin sen valmistajan mukaan pitäisi olla 6400 kelviniä. Ei kai se niin tarkkaa ole, vaikka olisikin vähän kylmempi kuin heinäkuinen ulkovalo?

Megaman Artco x3 + Motonetin 36w eslit.









lauantai 6. heinäkuuta 2013

Valoa viherkansalle

Päädyin sitten säälistä hankkimaan noille ikkunapensaille lisävaloa Megaman Artcon muodossa, kolme kappaletta. Kovin tuntuisi olevan tehottoman oloiset nuo alkuperäiset sinipunaiset energiansäästölamput vain. Mietin jos hankkisin noihin Motonetistä halvat 36W 6500k esl:t. Noissa Artcoissahan toki lukee 15W MAX, mutta jos lämpenemisongelmia ilmenee, niin poraan muutamat jäähdytysreiät, niin oli joku muukin tehnyt. Pitäisi alkaa sitä valoa riittämään. Tiedä vaikka saisi tuon taivasta tavoittelevan Lemon dropin tekemään satoa sillä talvellakin, kannattaa ainakin yrittää.

Ei ole suurempia shokkireaktioita ilmennyt noiden siirron seurauksena. Lemon drop muutaman (3kpl) hedelmän pudotti, mutta muuten on kaikki pysynyt ennallaan ja kasvit voi hyvin. Turhaan pelkäsin.

Ulkokukkasetkin jo kovasti podia pukkaa, Prairie firella on tulossa kymmeniä, samoin Apachella. Sweet banana viime kesän tapaan teki yhden joka sekin syntyi ensimmäisestä kukasta. Jalastarilla muutama ja Habanero on vielä niin hento ja heiveröinen, etten siltä taida tulosta odottaa tälle kesälle.

Kaikenkaikkiaan nuo ulkokasvit ovat jääneet hieman vähäiselle huomiolle. Sain luvan tottuttaa ne uv-säteilyyn naapurin valokatteen alla, ja sinne ne ovat jääneetkin. Näyttävät tosin viihtyvänkin. Saanpahan siinä samalla naapurin miehen opetettua chilin kasvatuksen saloihin, se tuntuu ihan mielellään niitä hoitavan. Suoraa aurinkoa ne eivät siellä saa, mutta onko se niin tarpeenkaan?