Toivottavasti pystyn korjaamaan tilanteen:
Sain siis kipinän chilihommiin saadessani ystävältäni läksiäislahjaksi tuulessa vaurioituneen nuoren Lemon dropin ja kasan siemeniä muuttaessani Pohjoiselta eteläiselle pohjanmaalle v. 2010. Kiinnostus ja intohimo tulisia ruokia kohtaan oli ollut olemassa jo teini-iästä saakka. Muutto tapahtui alkusyksystä 2010. Huonosta ajankohdasta huolimatta piti uudet siemenet saada itämään niin pian kuin mahdollista, ja muistaakseni 17.9.2010 päätyi multaan ensimmäinen erä. Lajikkeina taisi olla Naga morichia, Apachea, ja Habaneroa. Määrällisesti taimia taisi tulla liiankin kanssa, arviolta parisenkymmentä joista alunperin oli tarkoitus säilyttää vain elinvoimaisimmat yksilöt, mutta toisin kävi.
Ensimmäisen erän laitoin kasvamaan makuuhuoneen ikkunan alle lihakunnan (tms.) laatikkoon, ja uteliaimpia opastamaan mukaan vielä tekstin; CHILIÄ ITÄMÄSSÄ. Lisäsin vielä alokkaille 2kpl tavallisia E14 kannalla olevia energiasäästölamppuja kasvua vauhdittamaan, tai no vähintäänkin ylläpitämään;
Kyllähän se siitä lähti, vaikkei kasvuvauhti alussa ollutkaan mikään päätä huimaava...
...ja koulussakin puuhasteltiin puusta mm. uusia kasvatusratkaisuja (lue: ikkunalautoja):

Kesällä 2011 isompaan asuntoon muuttaessani, osa näistä päätyi ulkokukkapenkkiin enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä (syynä mm. kuukauden mittainen työharjoittelu toisella paikkakunnalla), osa kuoli ja kuopattiin, loput säilyi sisätiloissa.Syksyllä 2011 sain jälleen uutta vauhtia viherpeukaloon shoppaillessani erinäisillä postimyyntisivustoilla uutta kasvatuskrääsää, mm. siemeniä. Tälläkertaa vuoronsa saivat Rawit, Naga morich, Bolivian rainbow sekä Aji cristal. Se oli joku aloitteleville kasvattajille suunnattu siemenpakkaus. Lisäksi sain appivanhemmiltani käyttämättömäksi jääneen akvaarion, josta sain hyvinkin toimivan esikasvatustilan taimille.
Keväällä 2012 tarha oli jo melkoinen. Syksyllä siemeniä oli kylvetty kahdessa erässä, ja tässä vaiheessa oli jo jonkinmoinen käsitys lannoituksestakin olemassa. Lajikkeitakin kertynyt pari lisää, muistaakseni ainakin Sweet banana ja Orange topaz. Lisäksi uuteen isompaan asuntoon kasvejakin mahtui reilusti edellistä majapaikkaa enemmän.
Syksyllä 2012 jouduin taas muuttopuuhiin, lähemmäs uutta ja harrastustoimintaa haittaavaa työpaikkaa. Asunnoksi valikoitui kahta aikaisempaa pienempi 33m2 rivitalohuoneisto. Syksy oli niin alussa, että sain kesän kasvuston vielä takapihalle jatkamaan kypsymistään, mutta selvää oli, ettei seuraavalle kesälle olisi mahdollista saada edelliskesän veroista chilitarhaa.
Kasvien runsaasta määrästä huolimatta kesän 2012 sato oli korkeintaan tyydyttävä. Mukavahan se oli, kun eri kasvien hedelmät kypsyivät eri aikaan, ja lähes läpi kesän sai ruokaan jossain määrin potkua omasta tarhasta. Uudet haasteet ja suurempi sato olivat kuitenkin mielessä.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti